Keskitetty kulunvalvonta helpottaa ja tehostaa tilojen käyttöä

Keskitetty kulunvalvontajärjestelmä varmistaa, että asiakkaat pääsevät helposti ja oikealla hetkellä tilaan, jonka he ovat itselleen varanneet. Näin tapahtuu Helsingin kaupungin nuorisotiloissa sekä keskustakirjasto Oodissa. Kuva: Daniel Leiviskä
Turvalliset tilat harrastaa

Nuorisotalot ja kirjastot: vapaus harrastaa

Helsingin kaupungin nuorisotaloissa nuoret voivat harrastaa ja tavata toisiaan silloin, kun nuoriso-ohjaaja on paikalla. Muina aikoina tiloja vuokrataan ulkopuolisille, esimerkiksi treenikämpäksi bändille ja kokoustilaksi lähiseudun yhdistykselle.
Integraatiolla kustannussäästöjä

Uudet ja vanhat kiinteistöt samaan järjestelmään

Vielä vuoden 2017 puolivälissä Helsingin kaupungin nuorisotaloissa ja kirjastoissa kulkua valvottiin paikallisesti lukuisin eri järjestelmin.

 

”Halusimme keskittää kulunvalvonnan mutta hyödyntää olemassa olevat laitteet. Tämä onnistui Siemensin SiPass-järjestelmällä. Se tarjosi helpon polun järjestelmän uudistamiseen ja samalla kustannussäästöjä”, Nieminen kertoo. Lukijoiden ja muiden laitteiden ohella järjestelmään liitettiin henkilöstön olemassa olevat kulkukortit.

 

Ensimmäiset 15 toimipistettä ja viitisensataa työntekijää liitettiin SiPass-järjestelmään noin kuukaudessa, ja loput 10 toimipistettä ovat työlistalla. Nieminen huomauttaa, että SiPass sopii myös tilanteeseessa, jossa kirjasto tai nuorisotalo on vuokralaisena kiinteistössä, esimerkiksi osana kauppakeskusta. 

 

Kaupungin omaan uudisrakennukseen, keskustakirjasto Oodiin asennettiin SiPass-järjestelmän osana Siemensin laitteet. Niemisen mukaan helppoa ja tarkkaa kulunvalvontaa tarvitaan varattavien tilojen ohella myös rakennuksen muissa osissa.

 

”Talossa on asiakkaiden ja kirjastohenkilökunnan ohella paljon ulkopuolisia toimijoita, jotka tarvitsevat pääsyn omiin, muilta suljettuihin tiloihinsa. Siellä on esimerkiksi kahviloita ja leikkipuiston sisätilat.”

 

Oodin SiPass-järjestelmään kuuluu ovien, porttien ja hissien ohella lastaustilan nosto-ovi. Siihen liitetty ajoneuvolukija lukee jakeluautoihin kiinnitetyn tunnisteen useiden metrien etäisyydeltä, jolloin kuljettajan ei tarvitse poistua lainkaan autostaan avatakseen nosto-oven.

Kulunvalvonta

Turvallista ja helppoa – keskitetty kulunvalvonta

Joustava järjestelmä helpottaa tietohallinnon töitä

Nieminen kertoo, että keskitetty kulunvalvonta on helpottanut erityisesti tietohallinnon ja tilapalvelujen töitä. Sovelluksia ei tarvitse enää ylläpitää paikallisesti, mutta selainpohjaisena SiPass-järjestelmä on kuitenkin tarvittaessa paikallisen henkilöstön käytettävissä. Esimerkiksi nuorisotilan työntekijä voi kirjautua järjestelmään ja aktivoida henkilökohtaisen kulkukortin, jolla ulkopuolinen käyttäjä pääsee sovittuun tilaan sovittuna aikana.

 

”Silloin taas, kun oma työntekijämme tarvitsee kulkuoikeudet moneen eri toimipisteeseen, auttaa se, että kulkuoikeuksia hallitaan keskitetysti ja yksi kulkukortti riittää”, Nieminen sanoo. Hän korostaa, että keskitetty kulunvalvonta lisää myös turvallisuutta.

 

”Jos jossain jää ovi auki, saamme siitä heti tiedon, ja voimme reagoida tilanteeseen nopeasti. Tiedämme myös tarkkaan, ketkä tiloissa liikkuvat.”

Avoimet rajapinnat jättävät tilaa kehitykselle

Silloin kun kirjastoon tai nuorisotaloon tulee uusi työntekijä, henkilötiedot tulevat kulunvalvontajärjestelmään suoraan henkilöstöhallinnon järjestelmästä. SiPass-järjestelmään on suorassa yhteydessä myös kaupungin Varaamo-palvelu.

 

”Meille oli tärkeää löytää järjestelmä, jossa on avoimet rajapinnat. Avoimuus antaa mahdollisuuksia myös uusille ideoille”, Nieminen sanoo.

 

”Ovi pysyy ovena, mutta se, miten ovia avataan, kehittyy jatkuvasti ja sitä kulunvalvontajärjestelmän on tuettava tulevaisuudessakin”, toteaa tuotepäällikkö Ismo Kuoppala Siemensiltä. SiPass-järjestelmässä ovia voi avata niin puhelimella kuin matkakortillakin, jos niin halutaan.

 

”Eikä käyttäjien määrällä tai sijainnilla ole rajoja. SiPass-järjestelmää käytetään globaaleissa yrityksissä, joilla on toimipisteitä ympäri maailmaa ja jopa satojatuhansia käyttäjiä”, Kuoppala kertoo.

 

Maailman mittakaavassa Helsingin kirjastot ja nuorisotalot ovat toki pieniä, mutta Nieminen kertoo, että ne ovat saaneet kiitettävästi huomiota Siemensiltä.

 

”Yhteistyö on sujunut oikein hyvin. Siemensiltä on pidetty aktiivisesti yhteyttä, ja paikan päälle on tullut aina tarvittaessa ihmisiä apuun”, Nieminen sanoo.

Oodi oleskelulle ja lainaamiselle

Referenssejä

#TäydellisetTilat

Luomme täydellisiä tiloja eri kiinteistöihin niiden tarpeet huomioiden.
Tuotevalikoima

Luo oma täydellinen tilasi

Perehdy tuotteisiimme, ratkaisuihimme ja palveluihimme, niin tiedät miten luot oman täydellisen tilasi ja huolehdit siitä.