Siemens Suomessa ja Baltiassa

Siemens Osakeyhtiö on innovatiivisten teknologioiden, ratkaisujen ja asiantuntijapalveluiden toimittaja, jonka liiketoiminta-alueita ovat kaupungit ja niiden infrastruktuuri sekä teollisuus.
Tervetuloa Siemensille!

Saapumisohjeet

Ratkaisuja suomalaisen yhteiskunnan haasteisiin

Siemensin innovatiiviset teknologiat ja vahva paikallinen osaaminen vastaavat teollisuuden ja yhteiskunnan haasteisiin. Tutustu Siemensin toimintaan Suomessa ja Baltiassa.

Siemens Osakeyhtiö toimittaa tuotteita, ratkaisuja ja palveluita sähköistykseen, automaatioon ja digitalisaatioon. Yhtiön teknologiaratkaisut mahdollistavat kilpailykykyisen teollisuuden, älykkään sähköverkon ja tuottavat kiinteistöt. Siemensin kansainväliset huippuinnovaatiot ja paikallinen osaaminen rakentavat asiakkaiden, teollisuuden ja yhteiskunnan menestystä Suomessa.

 

Johtavana teknologiayrityksenä olemme vahvasti mukana yhteiskunnan ja talouden keskeisillä aloilla – teollisuudessa, infrastruktuurin rakentamisessa ja liikenteessä. Autamme asiakkaitamme uudistamaan toimialaansa ja samalla parantamaan suomalaista arkea.

 

Siemens on toiminut Suomessa vuodesta 1855 ja yhtiö perustettiin 1898. Nykyisin Siemens Osakeyhtiö toimii Suomen lisäksi Virossa, Latviassa ja Liettuassa paikallisten aluetoimistojen kautta. Yhtiön liikevaihto oli noin 190 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä noin 415 tilikaudella 2021.

 

Siemens Osakeyhtiö on Siemens AG:n 100-prosenttisesti omistama tytäryhtiö. Noin 200 maassa toimivan Siemens AG:n liikevaihto oli tilikaudella 2021 noin 62 miljardia euroa ja henkilöstömäärä tilikauden päättyessä noin 300 000.

 

Suomessa toimivia Siemens-yhtiöitä ovat Siemens Osakeyhtiö, Siemens Healthcare Oy, Siemens Energy Oy, Siemens Mobility Oy, Siemens Industry Software Oy ja Siemens Financial Services (sivuliike Suomessa). 

Siemens maailmalla: kansainvälisyydestä kilpailuetua

Siemensin liiketoiminta ja asiakkaat ovat kaikkialla maailmassa. Tarjoamme osaamista ja palvelua 200 maassa paikallisella kielellä. Toimintamme on ollut kansainvälistä alusta lähtien, jo yli 170 vuotta. 

Tärkeä osa Siemensin strategiaa on kansainvälisyys, joka mahdollistaa kannattavan kasvun nyt ja tulevaisuudessa. Koska yhtiö toimii noin 200 maassa, voimme tarjota innovatiivisia ratkaisuja nopeasti, paikallisesti ja asiakkaan tarpeet huomioiden. Se on meille merkittävä kilpailuetu. Paikallinen läsnäolo on edellytys myös pitkäaikaisille asiakassuhteille. Olemme kansainvälisillä markkinoilla toimivien suomalaisyhtiöiden yhteistyökumppani.

 

Haasteet maailmassa ovat usein globaaleja. Ilmastonmuutos ja energiatehokkuus, kestävä kehitys kaupungeissa, teollisuuden tehokkuus ja tuottavuus sekä ikääntyvän väestön terveydenhuolto ovat seurauksia globaaleista megatrendeistä. Noin 300 000 työntekijäämme auttavat asiakkaitamme vastaamaan paikallisten ja kansainvälisten markkinoiden haasteisiin. Avainasemassa ovat myös 29 500 tutkijaa, jotka kehittävät näkemyksellisiä teknologiaratkaisuja 188 toimipaikassa.

Worldwide Presence

Näkemyksellisiä ratkaisuja

Siemensin tekninen osaaminen, kattava ratkaisuvalikoima ja vahva kokemus auttavat rakentamaan kestävää tulevaisuutta. Tutustu ajankohtaisiin uutisiin ja keskeisimpiin teemoihin, jotka havainnollistavat menestystämme huipputason ratkaisujen toimittajana muun muassa infrastruktuuri-, teollisuus- ja energia-aloilla.