Solution Partner -verkosto on täydentynyt uusilla huippuosaajilla.

Puhdasta tulevaisuutta uudistuvilla raaka-aineilla

Solution Partner -verkosto on täydentynyt uusilla huippuosaajilla.

PCS-Engineering liittyi vuonna 2020 Siemensin kansainväliseen PCS 7 Solution Partner -verkostoon. Oululaislähtöisessä insinööritoimistossa koetaan, että tärkeintä kumppanuudessa on sen tuoma tuki.

 

”Siemensin tuki on meille ensiarvoisen tärkeää. Se auttaa meitä vastaamaan asiakkaidemme tarpeisiin kaikkein vaativimmissakin automaatiojärjestelmätoteutuksissa”, PCS-Engineering Oy:n pääsuunnittelija Mikko Eilo kertoo.

 

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Hannu Luhtaniemi näkee partneriverkostoon kuulumisen myös käytännön hyötyjä:

 

”Saamme partneriohjelman kautta käyttöömme ison joukon ohjelmistolisenssejä, joiden lisäksi Siemensin tarjoamat koulutukset ovat meille erittäin tärkeitä.”

 

PCS-Engineeringin asiakkaita ovat etupäässä suuret suomalaiset vientiyritykset, jotka toimivat esimerkiksi kaivos-, energia-, metsä- ja metalliteollisuudessa. Asiakkaita palvellaan sekä kotimaan että ulkomaan kohteissa.

 

”Tälläkin hetkellä kavereita on esimerkiksi Ruotsissa, Jordaniassa ja Brasiliassa. Etelä-Manner taitaa olla ainoa maanosa, jossa emme ole olleet”, Luhtaniemi mainitsee.

 

Mutta mistä tulee yrityksen nimi?

 

”Olimme jo alkutaipaleella suuntautuneita Siemensin automaatioon. Lyhenne PCS tulee kuitenkin englannin kielen sanoista projects, consulting ja services”, Luhtaniemi kertoo.

PCS-Engineering Oy

  • Toimipaikat: Oulu, Jyväskylä ja Seinäjoki
  • Perustamisvuosi: 2004
  • Työntekijämäärä: 45
  • Liikevaihto: 5 miljoonaa euroa vuonna 2020
  • Päätuote- tai palvelu: Teollisuuden sähköautomaation kokonaisprojektit ja asiantuntijapalvelut.

Teksti ja kuva: Ville Paso