Merja Salovaara ja Harley-Davidson

Harrikan selässä tyyneys valtaa mielen 

Moni Siemensin työntekijä viettää ison osan työpäivistään tien päällä. Ratin takana -juttusarjassa esittelemme siemensläisten menopelejä.

Vapaa-ajan ajojen lisäksi Merja ajaa mielellään myös työmatkojaan Harrikalla. Merjan moottoripyörän voikin bongata Siemensin Espoon-konttorin pysäköintihallin prätkäparkista, ellei hän ole liikenteessä toisella näyttävällä menopelillään.

 

Merja Salovaara aloitti moottoripyöräilyn kymmenen vuotta sitten, kun hän jäi miehensä kanssa kahdestaan lasten lähdettyä maailmalle. Moottorin jyrinä oli Merjalle tuttua jo vuosien takaa, sillä autokauppiasisänsä ja veljiensä harrastusten kautta monenlaiset menopelit kuuluivat lapsuuden kodin arkeen. Kaksipyöräiset palasivat Merjan elämään ruuhkavuosien päättyessä. 

 

”Meidän perheessämme se olin minä, joka sai prätkäkuumeen. Alkuun olin kyytiläisenä ja sitten ostin oman”, Merja kertoo. 

 

Sportster-mallinen Harley-Davidson on Merjan kolmas pyörä ja ensimmäinen Harrikka. Merja on ajanut sillä nyt kolmisen vuotta. 

 

”Haaveilin Sportsterista, kun se sopi minulle pituuden puolesta. Pyörä on vuosimallia 2000. Olin nimenomaan kiinnostunut vanhemman mallisesta Harrikasta.” 

 

Vuosikertapyörä vaatii huoltoa ja taitavia käsiä. Merja kertoo ulkoistaneensa remontit pitkälti miehelleen, jolla on työnsä puolesta tarvittava ammattitaito. Merjan mies on muokannut pyörää Merjalle sopivaksi muun muassa pudottamalla pyörää alemmas, vaihtamalla ohjaustangon, lyhentämällä takalokasuojaa ja vaihtamalla kahvat Merjan sormille sopiviksi. Muokkaukset toki suunnitellaan tarkasti yhdessä. 

 

”Olen kyllä passattu talon lady. Mies tykkää laitella pyöriä, ja hän on myös tarkka turvallisuuspuolesta”, Merja mainitsee. 

Merkki saa näkyä

 

Harley-Davidsonin ympärille on kehittynyt ympäri maailman omanlaisensa imago ja kokonainen elämäntyyli, joka poikkeaa muusta moottoripyöräilystä.  Harrikka-kuskit tunnetaan myös erittäin merkkiuskollisina kuljettajina.

 

”Harrikka on vanha ja tunnettu merkki, jossa on ihan omaa elämänasennetta. Mielelläni tekstiiliurheilen ja annan Harrikka-merkin näkyä myös ajoasuissa”, Merja luonnehtii suhdettaan vuonna 1902 perustettuun brändiin. 

 

Siemensillä palvelukoordinaattorina työskentelevä Merja kuvailee olevansa luonteeltaan räväkkä ja vilkas, mutta ajaessa mielen valtaa tyyneys ja rauhallisuus. Moottoripyörän ohjaksissa maailmaa katsotaan erityisen valppaasti. 

 

Merja kertoo, että aistit terävöityvät heti, kun hän saa kypärän päähänsä. Hänen ajotapoihinsa ei kuulu kiire tai kovat nopeudet, sillä miellyttävä kokemus perustuu ennemmin fiilistelyyn.

 

”Minulla on sellainen motto, että moottoritietä jos haluaa ajaa, silloin mennään autolla.”

 

Vihdissä asuva motoristi ajaa puolisonsa kanssa päivämatkoja. Kotona odottaa koiravanhus, jonka takia Salovaarat palaavat aina yöksi takaisin. Päivän aikana tie vie sinne, mihin nenä näyttää. Esimerkkinä motoristi mainitsee Porkkalanniemen ja Tammisaaren rannikkomaisemat. Ajamisesta tekee erityisen leppoisaa se, ettei kummankaan tarvitse katsoa kelloa, kun kyseessä on yhteinen harrastus.

 

”Kukaan ei odota, että kotona oltaisiin juuri tiettyyn aikaan ruokapöydässä tai saunomassa.”

Toinen näyttävä menopeli

Siinä missä prätkäunelmat ovat toteutuneet nykyisessä pyörässä, sama on tapahtunut myös auton suhteen.

 

”Ajoin ennen farmarimallisella Volkswagen Passatilla. Aloin miettimään, mihin tarvitsen niin isoa autoa, kun istun autossa aina yksin.”

 

Vuonna 2020 Merja päätti toteuttaa toisen pitkäaikaisen haaveensa ja osti Mini Onen, josta Harrikan tavoin tuunattiin Merjalle mieleinen. Luonnonvalkoista maalipintaa koristavat auton henkeä kunnioittavat, tarkasti sommitellut teippaukset ja alla on erikoisvanteet. Karvanopat ovat oma pikantti lisänsä.

 

”Se on hauska peli. Sportster ja Mini olivat haaveita ja nyt ne mulla on. Eihän nämä mitään tuliteriä ole, kun ikää on jo jonkin verran. ”

 

Miniä kohtaan Merjalla on erityinen tunneside siksi, että myös hänen äitinsä oli Mini-kuski. Muistona on 1970-luvulta valokuva, jossa Merja nojaa autoa vasten perheen koira sylissään. 

 

Merja Salovaara ja Harley-Davidson-moottoripyörä

Merjan valinnat

Ajo-opetuksesta jäi mieleeni, että ajoin omalla Datsunillani ja isä opetti opetusluvalla. Nallekarhumainen inssi ei meinannut mahtua pienen autoni kyytiin.

 

Ensimmäinen ajoneuvoni oli Datsun Finn Coupe vuosimallia 1973. Ostin sen vanhemmiltani ruutupaperille tehdyllä osamaksusopimuksella 17-vuotiaana.

 

Unelmieni ajoneuvoa ei ole, sillä kaikki haaveet ovat toteutuneet nykyisissä ajoneuvoissa. Sen sijaan haaveilen, että saisin ajaa moottoripyörällä mahdollisimman pitkään.

 

Ajaessa kuuntelen metallimusiikkia, hard rockia tai Radio Nostalgiaa, kun olen liikkeellä autolla. Moottoripyörällä taustalla kuuluu vain moottorin murina, ei mitään muuta. 

 

Parhaita pysähdyspaikkoja ovat Kasvihuoneilmiö Nummi-Pusulassa, Bembölen kahvitupa Espoossa ja Fiskars Raaseporissa. 

Teksti: Ville Paso

Kuvat: Ville Rinne